Juhlamarsalkan ohjeet etiketin, sekä itse juhlien
suhteen.
Kypsään ikään pääsevää
Talous- ja Sosiaalihistorian oppiainetta ei sovi juhlia aivan miten tahansa.
Asianmukaista kunnioitusta juhlien aihetta kohtaan osoittaakin kunnioittava ja
asianmukainen juhlintatapa, joka edellyttää etiketin noudattamista.
Pukeutuminen
Ensimmäisenä voidaan
purkaa pukeutumisetiketti. Oletuspukeutuminen on iltatilaisuuksiin sopiva
juhla-asu, eli naisilla iltapuku ja miehillä frakki. Naisten iltapukujen olisi
suotavaa olla mitoiltaan säädyllisyyden rajoissa, mutta esimerkiksi värien
suhteen voidaan liikkua millä tahansa äärirajoilla.
Näiden juhlien
tapauksessa pukeutumisetiketin suhteen voi kuitenkin joustaa, hyvällä maulla.
Mikäli juhliin osallistuja ei syystä tai toisesta voi tai halua pukeutua esim.
iltapukuun, niin mikä vain sopivan juhlallinen asuste käy. Juhla-asuista
poikkeavan pukeutumisen suhteen on kuitenkin hyvä noudattaa hyvää makua sekä
tyylitajua. Oikein pidettynä toki esimerkiksi tuulipukukin voi olla juhlava, mutta
moisia äärimmäisyyksiä noudattavia pukeutumistyylejä ei suositella muille kuin
todellisille tyyliniekoille. Yleisesti ottaen mitä juhlavampi asu sen parempi,
mutta tärkeintä on, että juhlija itse tuntee olonsa mukavaksi.
Pöytäosuus
Ruokapöydässä on tietenkin
noudatettava hyviä käytöstapoja. Sikailua ja törttöilyä suvaitaan hyvin vähän.
Pöydässä ei tarvitse kuitenkaan istua kuten kirkossa. Keskusteleminen,
vitsailu, lipevä käytös ja pöytäseurueen viihdyttäminen ovat kaikki äärimmäisen
suositeltavia toimia. Tietty varovaisuus on kuitenkin suotavaa, että
esimerkiksi lipevyys ei mene ällöttävyyden puolelle. Todellinen
seuramies/-nainen osaa varmasti lukea tilannetta niin hyvin, että mitään rajoja
ei ylitetä. Ainakaan ennen jatkoja.
Pöydät on plaseerattu ennakkoon
ja jokaisen juhlijan paikka osoitetaan nimikortilla. Pöytäseurueiden jäsenet
tietenkin esittäytyvät aluksi toisilleen ja kavaljeerit auttavat viereensä
plaseeratun daamin istumaan ennen kuin istuutuvat itse. Pöytiin on jaettu
valmiiksi illan lauluvihot, mutta juhlijoiden on suotavaa ottaa myös omat
laulukirjansa mukaan.
On äärimmäisen tärkeää,
että pöydästä ei nousta virallisia taukoja lukuun ottamatta ilman pakottavia
syitä. Mikäli pöydästä on noustu ja juhlasalista poistuttu, niin sinne ei
missään nimessä saa palata juhlapuheiden tai ohjelmanumeroiden aikana. Puhujia
ja ohjelmaa tulee kunnioittaa siinä määrin, että tilassa ei ravata. Puheiden ja
ohjelman aikana ei myöskään ole soveliasta meluta itse, syödä tai juoda, ellei
puhuja tai ohjelmanumero pyydä juhlaväkeä esimerkiksi nostamaan maljaa.
Akateemisiin pöytäjuhliin
kuuluu oleellisena tekijänä laulaminen. Toisin kuin vulgaarimmissa juhlissa
(kuten sitseillä) juhlijat eivät itse toivo lauluja juhlien aikana, vaan
esittävät laulutoiveensa laulunjohtajalle mielellään jo ennen pöytäosuuden
alkua. Laulunjohtaja ehdottaa lauluja myös itse, tilannetajuaan ja
pelisilmäänsä käyttäen. Jokaisen laulun jälkeen nostetaan malja, siten, että
malja kohotetaan ensin omalle seuralaiselle (miehet oikealle ja naiset vasemmalle),
sen jälkeen toiselle puolelle ja lopuksi vastapäätä istuvalle. Maljan
nostamatta jättäminen on paha etikettivirhe.
Juhliminen
Virallisesta luonteestaan
Talous- ja Sosiaalihistorian vuosijuhlien tärkein tarkoitus on kuitenkin
hauskanpito. Tunnelma tulee vapautumaan virallisen pöytäosuuden edetessä ja
illan mittaan juhlijoiden tanssijalkaa alkaakin jo varmasti vipattaa.
Jälkiruoan jälkeen onkin jo mahdollisuus näyttää sulavia liikkeitään
tanssilattialla joita säestää juhliin erityisesti pestattu musiikkiyhtye.
Myöhemmin siirrytään
bussikuljetuksella jatkoille Uuden Ylioppilastalon Alina-saliin, missä levyjä
pyörittää mm. Tavastialla esiintynyt maankuulu tiskijukka. Jos pöytäosuuden
jälkeen ei vielä tanssittanut niin tässä vaiheessa viimeistään alkavat sukat
pyöriä jaloissa.
Juhlat Alina-salissa
jatkuvat pikkutunneille asti, mutta juhlat eivät siihen vielä jää. Lyhyen
lepotauon jälkeen juhlijoilla on mahdollisuus siirtyä sillisaamiaiselle jo heti
aamusta. Juhlat saattavat osoittautua kohtalaisen kuluttaviksi ja seuraaville
päiville onkin hyvä varata paljon lepoaikaa. Se kuinka kuluttavat juhlat
tulevat yksittäiselle juhlijalle olemaan on toki tapauskohtaista. Ei se matka
tapa, vaan seura.
Marsalkan tärpit onnistuneeseen juhlaan
1.
Tukka hyvin,
kaikki hyvin
-
Mieti jo
hyvissä ajoin miten laittaudut juhliin. Frakin saa esimerkiksi varmemmin
vuokrattua jos sen varaa hyvissä ajoin. Muutenkin on hyvä suunnitella etukäteen
millä tavalla aikoo siistiä olemustaan. Kampaaja-ajan varaaminen juhlia
edeltävänä päivänä voi esimerkiksi olla helpommin sanottu kuin tehty.
-
Frakin kanssa
pidetään mustia kenkiä. Jos joku repäisee ja yhdistää esimerkiksi lenkkitossut frakkiinsa
niin juhlamarsalkka opastaa hänet henkilökohtaisesti ulos juhlasalista.
2.
Kertaa
käytöstapoja
-
Onko oikein
röyhtäillä pöydässä tai kertoa likaisia vitsejä avecistasi? –Ei ole. Vaikka
olisit normaalissa elämässä renttu villi-ihminen, niin näissä juhlissa on hyvä
käyttäytyä parhaansa mukaan.
3.
Liika on
liikaa, mutta kohtuus ei ole liian vähän
-
Juhlimista on
toisinaan hyvä vauhdittaa virvokkeilla. Liika on kuitenkin liikaa. Kannattaa
esimerkiksi harkita tarkkaan aikooko nauttia väkijuomia jo ennen juhlia.
4.
Ei paniikkia
-
Tärkeintä on hauskanpito. Ei kannata huolehtia liikaa sopivista
käytöstavoista tai etiketin noudattamisesta, pientä tahatonta juntteilua
voidaan katsoa sormien läpi. Ei myöskään kannata olla pahalla mielellä vaikka
olisi mitä myllerrystä, mielipahaa tai työtaakkaa meneillään normaalissa
elämässä. Tämä jos joku on sellainen tilaisuus jossa gradut, akat, ukot,
kandit, koirat, velat, syövät ja ilmastonmuutokset eivät vaivaa mieltä. Pakene
todellisuutta täksi yhdeksi päiväksi ja ota ilo irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti